9.3.2007: HUOM! Tällä sivulla oleva tieto on ollut vanhentunutta jo pidempään. Lisätietoja tulevista leiritapahtumista ja aktiiviteeteista julkaistaan, kunhan tietoa on saatavilla. Olet jo ehkä saattanut kuulla Homo Pohjola-hankkeesta. Oulun SETA ry
järjestää kansainvälisen nuorten leirin 25.-28.5.2006 Sanginjoen
leirikeskuksessa, Oulussa. Leiri on järjestyksessään neljäs, mutta tällä kertaa
olemme päättäneet hankkia rohkeasti lisäväriä: leirille on kutsuttu osallistujia
Suomen lisäksi muistakin Barents-alueen maista eli Norjasta, Ruotsista ja Venäjältä. Koska
mielestämme HLBT-nuorten oikeuksista kertominen ja yleensä näkyvyytemme
on hyvin tärkeää, olemme tehneet tämän sivuston sekä tiedottaneet Barents-
alueen medioita tapahtumasta.
Leirille ovat tervetulleita kaikki 16-29-vuotiaat ihmiset sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta.
Varaa kalenteristasi aika jo nyt. Mitä nopeammin ilmoittaudut, sitä varmemmin pääset mukaan! Lopullisen ohjelman julkaisemme heti sen valmistuttua.
12.5. klo 21:48: HUOM! Leiripaikat on täytetty. Kiitämme mielenkiinnostanne leiriämme kohtaan. Mahdollisia peruutuspaikkoja voi tiedustella sähköpostitse. Leiriohjelma julkaistaan tällä sivustolla kohtapuoliin.
> Miten osallistun?

