Kannanotto/Oulun SETA ry 28.10.2010
Tänään, 28.10. on uutisoitu Oulun yliopiston ylioppilaskunnan tiloihin kohdistuneesta polttopulloiskusta ja uhkausviestistä. Oulun Setan mielestä nämä teot ovat silkkaa terrorismia.
Oulun Seta haluaa toivoa jaksamista OYY:n toimijoille sekä jäsenille tänä surullisena päivänä. OYY tekee arvokasta työtä: se on julkisella kannanotollaan ilmaissut tahtonsa yhteistyöhön yhdenvertaisuuden edistämiseksi, ja tätä Oulun Seta arvostaa suuresti.
North Priden aikaan annettiin uhkaukset tapahtuman kulkueelle ja Marja-Sisko Aallon pitämälle sateenkaarihartaudelle. Nyt syksyllä erilaisia poliittisia toimijoita on uhkailtu ja homobaarin asiakkaita on nimitelty ja pahoinpidelty. Oulun Seta toivookin, että näiden tapahtumien yhteys selvitettäisiin.
Oulun Seta kehottaa myös Oulun kaupunkia viestimään selkeästi tuomitsevansa tällaiset teot sekä ryhtymään toimenpiteisiin moniarvoisuutta ja yhdenvertaisuutta painottavan strategiansa toteuttamiseksi.
Oulun SETA ry
PL 177, 90101 OULU
